torstai 28. tammikuuta 2016

Voiko hevonen tykätä työstään?

Hevonen on pohjimmiltaan laiduntava aron asukki jonka luonto on luonut juuri siihen osaan. Evoluutio ei kehittänyt hevosta kantamaan ihmistä selässään tai vetämään perässään, eli siltä kannalta hevostalous (monen muun asian ohella) on täysin luonnotonta. Hevosen ei kuuluisi elää sitä varten, mutta toisaalta hevosen ja ihmisen yhteistaival on kestänyt vuosisatoja ajanlaskun alusta saakka. Monesti tulee ajateltua että me olemme vain kupanneet nelijalkaisista ystävistämme kaiken hyödyn, unohtaen että myös tällä kolikolla on se toinenkin puoli: ihminen on ehkä teljennyt ja työllistänyt hevosen, mutta sen ei toisaalta ole sen johdosta tarvinnut kamppailla petoja ja luonnonvoimia vastaan. Suojan alta löytyi ruoka ja hoiva. Kimppa ihmisen kanssa hyödytti siis myös hevosta.

Tästä voimme vetää aasinsillan kysymykseen, voiko ratsu (tai valjakko, ravuri jne.) olla onnellinen tehdessään työtään? Minun vastaukseni on että voi, mutta se vaatii omistajalta hieman vaivannäköä ja tietämystä hevosesta eläimenä. Ei siis urheilijana tai lemmikkinä, vaan nimenomaan sosiaalisena laiduntavana saaliseläimenä.

Myöskin ori tarvitsee seuraa, se sitten riippuu aivan yksilöstä että millaista. Tämä kaveri on aina ollut poikalaumassa
ja nauttii ympäri vuoden ruunaremminsä seurasta. 

Hevosen perustarpeet ovat sinällään helppo tyydyttää. Kunhan on ravintoa naaman edessä, liikuntaa ja ulkoilua sekä muiden hevosten kanssa olemista niin ollaan jo plussan puolella. Sillä on kuitenkin eroa miten tarpeet tyydyttää, ja tässä pääsemmekin samalla käsiksi hevosenpidon jonkinasteiseen luonnonmukaistamiseen. Jos esimerkiksi ulkoilu tarkoittaa muutaman tunnin oleskelua postimerkkikokoisessa hiekkatarhassa yksikseen niin että lähin hevoskontakti on aidan yli — jos sitäkään — niin voidaanko sanoa että hevonen pääsee toteuttamaan perustarvettaan liikkua ravintoa etsien ja luoden rajoittamatta sosiaalisia kontakteja muiden hevosten kanssa? Nope. Toki joskus hevosta on vain pakko pitää pienessä tarhassa ja/tai yksin, mutta lähtökohtaisesti minusta jokaiselle hevoselle pitäisi taata perusoikeus päästä kirmaamaan ilman että tarvitsee heti väistää aitaa, kuopsutella ja etsiä itse ravintoa, tutkia ympäristöään ja viettää aikaa muiden kanssa. Villihevonen vaeltaa päivässä jopa yli 40 km päivässä, laidunhevonen noin 16 km — miettikääpä sitä pikkutarhan nurkassa seisovaa hevosta jonka mahdollisesti ainoa kunnon tilaisuus liikkua vapaammin on ratsastus, jolloin silloinkin pitäisi pysyä tiukassa komennossa ilman riemukkaita pierupukkilaukkoja. Suuri pihatto olisi kaikista ihanteellisin vaihtoehto suurimmalle osalle hevosista.

Vapaus laiduntaa eli liikkua ja olla sosiaalinen ovat minusta suurimmat tekijät hevosen onnellisuudessa. Toki muutkin asiat siihen vaikuttavat, kuten oikeanlainen ruokinta, mutta mikäli jomman kumman edellämainituista tavalla tai toisella hevoselta evää niin muutoksen näkee jo muutamassa päivässä. Olen itse todistanut sitä molempiin suuntiin: kuinka aina yksin hiekkatarhassa ulkoillut hevonen piristyi silminnähden ja lopetti hörhöilyn ja kavereihin ripustautumisen kuin seinään päästyään pihattolaumaan, kuin myös kuinka aina vähintään kolmen hevosen laumassa ollut reppana muuttui sulkeutuneemmaksi ja haluttomaksi liikkua jouduttuaan yksin pieneen tarhaan.

Edellämainitut ovat pohja onnelliselle ratsulle, mutta se ei yksin riitä: hevosen täytyy pitää myös työstään! En usko että yksikään kaviokas oikeasti nauttii ratsuna olemisesta, mutta oikein koulutettuna ja treenattuna hevosen voi kyllä saada pitämään työskentelystä ihmisen kanssa. Juju on palkitsemissa ja positiivisessa vahvistamisessa: hevoselle täytyy tulla tunne että työskentely on sille kannattavaa, mikä on sinänsä ihan loogista — et sinäkään varmaan tekisi raskasta päivittäistä työtä ilman palkkaa? Aina kun hevonen tekee jotain oikein on sen saatava siitä välitön palkitseminen, yleensä paineen poisto (=pyydät hevosta väistämään sivulle, sen totellessa lopetat pohkeella paineistamisen merkiksi siitä että toinen teki oikein). Myöskin rapsutus tai rauhalliseen ääneen kehuminen kelpaa, jälkimmäisin mikäli se on yhdistetty hyvään oloon esimerkiksi herkun avulla eli hevonen yhdistää kehusanat namiin ja positiiviseen tunteeseen. Taputusta ei hevonen yleensä miellä kehuksi vaan enemmänkin se hämmentää sitä, eihän se tiedä mitä ele tarkoittaa, joten siitä tavasta olisi ihmisten hyvä päästä eroon.

Tehtävät on myös hyvä pitää vaihtelevina. Välillä voi heittää ihan leikiksi ja tehdä vain kaikkea mistä hevonen tykkää, oli se sitten railakasta peltorallia tai rauhallisia maastokäppäilyjä. Treenatessa hyvä kaava on minusta aloittaa verryttelyn jälkeen helpolla tehtävällä jonka hevonen osaa hyvin, sen jälkeen n. 10 min treenata vaikeampaa asiaa ja sen jälkeen palata vielä helppoon juttuun vaikka vaikea olisikin mennyt ihan pyllylleen — tai oikeastaan varsinkin silloin, sillä hevosen kannalta on todella tärkeää että päällimmäisin muisto treenistä on onnistuminen. Jos esimerkiksi estetreeni ei meinaa sujua ja kaikki menee huonosti, lasken loppuun yhden esteen pieneksi ristikoksi ja kehun hevosta kuin se olisi keksinyt parannuksen syöpään sen mennessä siitä yli, tyyli vapaa. Näin meille kummallekin jää päällimmäisenä mieleen se että kyllä me jossakin onnistuttiinkin, eikä seuraava kerta ala sillä asenteella että ei tää kumminkaan suju, miksi edes yrittää. Tai ei ainakaan hevosen puolesta, itse kyllä olen sitä mieltä että pessimisti ei pety... :-D

Pähkinänkuoressa onnellisen ratsun kaava:

  1. Runsas vapaa liikunta, vapaus olla hevonen ja tehdä hevosten juttuja vaikka se välillä tarkoittaisikin läpikuraista kaakkia kadonneella kengällä. Hevonen on luotu liikkumaan ja puuhaamaan!
  2. Sosiaalisen elämän salliminen. Minimissään pitäisi päästä edes aidan yli jonkinmoiseen kosketukseen toisten kanssa, mutta mieluiten hevoskavereiden — tai edes kaverin — seurassa samassa aitauksessa niin että hevoset pääsevät kommunikoimaan toistensa kanssa ja olemaan kosketuksissa.
  3. Töistä tehdään hevoselle mieluisia runsaalla palkitsemisella ja treenin oikeanlaisella kasaamisella ja ajoittamisella. Aina piippuun vedetty hevonen ei jaksa enää uskoa että hommissa voisi olla hauskaakin. 
Millainen pomo tahdot olla työntekijöillesi, kitsas tulostavoitteinen niskaanhengittäjä vaiko empaattinen, reilu johtaja?

"Minuahan ei kukaan pomota!" Sitten on ne hevoset jotka tekee mitä milloinkin huvittaa...

1 kommentti:

  1. itsekkin olen miettinyt että miltä hevosesta tuntuu kun se tekee työtä, vaikka se voisikin aroilla juosta vapaana omalla aikataulullaan. mutta taas kerran hyvin kirjoitettu teksti :)

    VastaaPoista

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisemista. Toisia parjaavia, mustamaalaavia tai muulla tavoin huonolla maulla kirjoitetut viestit eivät ymmärrettävästi pääse roskista pidemmälle — kirjoitathan kuten itsellesikin tahtoisit kirjoitettavan. :-)

Historiallisen ratsastuksen SM 2018 (kuvapläjäys)

⚔ Viikinkiratsun skill at arms-korkkaus! En mieluusti kirjoittaisi blogiin mitään henkilökohtaisia tai suoranaisesti omasta elämästäni ...