Positiivisen mielen voima

Niskuroiko tämä hevonen vai onko se epävarma?
 Mitä ratsastaja tekee oikein? Tekeekö hän mitään väärin?

Hevosen koulutuksen lyhyt oppimäärä: jokainen ensikertalaisesta Kyraan kouluttaa hevosta jatkuvasti sen kanssa ollessaan, tahtoi tai ei. Mitä tahansa teetkin, hevonen oppii siitä — hyviä tai huonoa asioita. Tästä aiheesta tulen varmasti kirjoittamaan vielä enemmän ja syväluotaavammin, mutta näin alkuun otan pintaraapaisua jotta myöskin ne jotka eivät hevosten kanssa vielä paljoa ole touhunneet ymmärtävät pointtini siinä missä konkaritkin. Ja sama "koulutustapa" toimii myös muillakin koirista ihmisiin, joten pay attention! Positiivisuus lisää itseään, joten anna hyvän kiertää!

Esimerkki
Hevonen on ollut muutaman viikon talvilomalla ja käy aivan kierroksilla taluttaessasi sitä maneesiin/kentälle. Normaalisti rohkea ratsusi lähtee poukkoilemaan puuskatuulen mukana jolloin komennat sitä karjaisemalla ja nykäisemällä ohjista.

Esimerkki on suoraan omasta elämästäni muutaman viikon takaa, paitsi että ihme kyllä ehdin ajattelemaan ennen kuin lähdin ärjymään hevoselle — se nimittäin aivan oikeasti säikkyi tuulta sillä hetkellä vaikkei normaalisti siitä hätkähdäkään, sillä tilanteessa oli jo valmiiksi niin paljon jännitettä patoutuneen energian, jännityksen ja kaiken muun vuoksi ettei polle tiennyt miten päin olla. Hevospolo tärräsi ja silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpeli, jokainen aisti valmiina antamaan sen ratkaisevan signaalin laittaa rakettimoottorit käyntiin ja liueta paikalta. Jos en olisi ehtinyt huomaamaan merkkejä ja valmiiksi itsekin latautuneena olisin sille rähjännyt niin olisin vain lisännyt painetta, lopputulosta en tahdo edes ajatella. Ainakin hevonen olisi ollut paljon vaikeampi rauhoittaa, pahimmillaan tilanne olisi räjähtänyt käsiin.

Onni oli matkassa kun ehdin käyttämään järkeä ennen tunnetta, ja ojentamisen sijaan keskityin vain itse pitämään omat energiani matalana ja saada tilanteen latauksen laskemaan. Miten se tapahtuu on paljolti hevoskohtaista, tämän pippurisen kaverin kanssa pysyin itse rauhallisena ja annoin sen purkaa juoksuttamalla pahimmat energiapatoumat pois. Se kirmasi viisi minuuttia suuntaansa ja taika oli tapahtunut: hevonen tuli kuulolle ja seurasi mitä siltä pyysin, ollen yhä hieman jännittynyt mutta sen näköinen että pääsisin selkään. Toiset kymmenen minuuttia alkuverryttelin normaaliin rauhalliseen tapaan ja sen jälkeen ratsu tuntui aivan omalta itseltään. Lopputulos olisi voinut olla aivan toinen jos olisin antanut tunteen viedä.

En tarkoita että hevosen kanssa pitäisi olla pehmo, ei tietenkään, rajat pitää asettaa jo aivan turvallisuussyistä. Mitä tällä postauksella haen takaa on se että ihmiset käyttäisivät hieman aikaa sen pohtimiseen, missä tilanteessa käyttää negatiivista vahvistusta (komentaminen, raippa, nykiminen ja muu vastaava mikä tuntuu hevosesta inhottavalta ja nostaa sen stressitasoa) ja missä positiivista (kehuminen, rauhaan jättäminen [!!! Paras mahdollinen palkinto], herkut, paineen poisto jne. stressitasoa laskeva teko). Välillä hevosta on pakko komentaa, jos joku yrittää ryysiä taluttaessa tai hätyyttää minua kauemmas niin pidän huolen siitä että kaverit muistavat mistä kana pissii ja kuka hätyyttelee ja ketä, mutta pidän myöskin huolen että heti kun ne tekevät oikein niin palkinto seuraa heti perästä.

Tekisitkö töitä jos pomosi vain huutaisi sinulle, ei ikinä kehuisi eikä antaisi palkkaa? Siltä tuntuu hevosesta jonka omistaja/hoitaja/ratsastaja ei muista ajatella positiivisesti!

Meni hyvin tai huonosti niin hevonen ansaitsee silti aina palkkansa. :)