torstai 17. joulukuuta 2015

Suomen lihavat hevoset

Jokaisella on omat mielipiteensä hevostenpidosta ja se on aivan ok niin kauan kuin omat tavat eivät aiheuta vahinkoa tai kärsimystä kenellekään. Joissakin asioissa ei kuitenkaan minusta ole kuin yksi ainoa oikea vaihtoehto, kuten lihavuuskunnossa. Tuskin kukaan tieten tahtoen haluaa pitää hevosensa liian lihavana tai -laihana? Silti Suomessa tuntuu olevan yleisesti hyväksyttyä että hevonen on hieman liian tuhti jos ei jopa vallan lyllerö. Miksi?

Onko taustalla ajatus että ennemmin tahtoo hevosensa näyttävän kärsivän liiasta hoivasta kuin sen puutteesta? Kenties, kyllähän me kaikki tiedämme millaista p*skanpuhumista selän takana hevospiirit sisältävät ja kuinka helposti ihmisille lyödään erinäisiä leimoja. Minulla on tästä ihan omakohtaista kokemusta: kevät-kesäisin nuori täykkäriorini, joka jo rotunsakin (ahaltek) puolesta on varsin kuivarunkoinen kaveri, laihtuu hormonihyrräilyssään. Silloin en todellakaan kehtaa käydä sen kanssa missään valmennuksissa tai kisoissa, sillä vaikka itse tiedän että parhaani yritän enkä pidä oriani todellakaan nälässä niin tietääkö muut, tai tahtovatko he edes tietää? Jo tämän rodun peruskuivakka olemus (moni sekoittaa kuivan ja laihan toisiinsa vaikka ne ovat kaksi täysin eri asiaa) on saanut aikaan kysymyksiä hevoseni ruokinnasta, joten häpeäkseni joudun myöntämään että ryhmäpaineen alla olen sortunut lihottamaan orin punkeroksi - ja surullista kyllä, saanut silloin hyväksyviä kommentteja että "no nythän se näyttää jo hevoselle". Siis häh?!


Kevät 2014. Henneken asteikolla 4.

Sitten kävi näin, Henneken asteikolla 6 eli selkäranka upposi ja kylkiluut katosi. Talvi 2014.

Nyt aion olla rohkea enkä lihota enää hevosraasua. Tajusin eläinlääkärin saarnan jälkeen etten tahdo ystäväni kärsivän minun mielistellessäni muita säästääkseni omat kasvoni. Olin niin kovasti välttänyt näyttämästä eläinrääkkääjältä että enemmänkin sorruin sellaiseksi, ja sen hoksaaminen herätti ikävällä tavalla, morkkis oli ja on sanoinkuvaamaton.

Hyvässä lihaskunnossa olevalla hevosella kylkiluiden pitää tuntua kevyesti sivelemällä paistamatta silti kirkuen näkyvissä (tosin joillakin roduilla, kuten juuri tekellä, saa ns. "false ribs" eli kehon viimeisimmät kylkiluut, erottua). Sen okahaarakkeet eivät erotu, eikä selässä kulje toisaalta myöskään syvää vakoa selkärangan hukkuessa läskiin. Toki erinäiset sairaudelliset ja/tai muut syyt saattavat muokata hevosen kroppaa, olen esim. tavannut hevosen jonka selkään on jäänyt muutama okahaarake pateiksi epäsopivan satulan aiheuttamien muutosten vuoksi. Kun edellä mainittuja neuvoja kuitenkin suurin piirtein seuraa niin ollaan jo lähellä totuutta.

Jos tämä teksti avasi edes yhden muun omistajan silmät sille mikä on hevoselleen oikeasti hyväksi, ei kivulias avautumiseni ollut turha.

Kokemuksen rintaäänellä: Katso peiliin, ja sitten hevostasi. Syötätkö parhaan ystäväsi sairaaksi?

Lähteet:
MAAK grading rules
Hevostietokeskus: hevosen lihavuuskunnon määritys

Tässä kuvassa on ruuna, ei kantava tamma. Believe it or not! Häpeän silmät päästäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisemista. Toisia parjaavia, mustamaalaavia tai muulla tavoin huonolla maulla kirjoitetut viestit eivät ymmärrettävästi pääse roskista pidemmälle — kirjoitathan kuten itsellesikin tahtoisit kirjoitettavan. :-)

Somen paineet: feikkimuodosta

Kummassa kuvassa on parempi ravi/ratsastaja? Kumman julkaisisit mieluummin Instassa? Mikäli vastasit "ylemmän", pysähd...