Kaikki kankikuolaimia — niin perinteisiä bridongillisia kuin yksiosiasia "barokkikankia" — käyttävät ovat varmasti törmänneet jossakin vaiheessa johonkin seuraavista keskusteluista: a) "Miksi kiusaat hevosta kangella?" b) "Ethän vain ratsasta kangella siksi ettet hallitse hevostasi nivelellä?" tai c) "Olethan varmasti tarpeeksi taitava käyttämään kankia?"
Yritän pysyä mahdollisimman objektiivisena tässä pohtivassa postauksessani, mutta ihmisten epäluuloisuus kankia ja niillä ratsastavia kohtaan saa minut hivenen puolustuskannalle. Tiedän, tiedän, ihmisluontoon kuuluu että toisista on helpompi olettaa pahaa kuin hyvää, mutta minua surettaa miksi tällä sosiaalisen median aikakaudella ratsastajat joutuvat puolustelemaan valintojaan ja vakuuttamaan osaamistaan vielä silloinkin kun siinä ei pitäisi olla enää mitään epäselvää. Vaikka mätiäkin omenoita on, niin tuskin suurin osa kangilla ratsastavista ovat valinneet kuolainta hallittavuusongelmien vuoksi? Tai päättäneet itse olevansa tarpeeksi taitavia käyttämään kankea: eiköhän jokaiselle ole auktoriteettitaho kertonut hänen olevan pehmeäkätinen ja ratsun tarpeeksi hyvässä lihaskunnossa ennen kuin hän on ensimmäistä kertaa ylimääräistä rautaa ratsunsa kitaan tunkenut.
 |
| Tätä kaveria sattuu, kanki tai ei! |
Toki kangella voi kiusata, satuttaa, hevosta, aivan kuten ihan millä tahansa muullakin kuolaimella. Minusta on kurjaa miksi kankia tai muita vipuvartisia kuolaimia niin mustamaalataan, kun aivan yhtä paljon kipua saadaan aikaan lyhyemmilläkin kuolaimilla huonolla ratsastuksella tai epäsopivilla varusteilla. En usko että hevonen
nauttii yhtään mistään kuolaimesta, mutta oikealla koulutuksella ja oikeanlaisella ratsastuksessa ja varustuksella se voidaan saada sietämään sitä ilman negaatioita. Riippuu vain ratsusta ja ratsastajasta, mikä kuolainvalinta heille parhaiten sopii.
Kankivarren pituus määrittelee, paljonko kuolaimessa on ns. vipuvoimaa. Mitä pidempi varsi, sen suurempi voima ja sitä pienemmillä avuilla sillä ratsastetaan. Kangella ratsastava on vastuussa siitä että hänen kätensä on pehmeä ja avut pieniä, moninkertaistaahan varsi pienimmänkin otteen moninkertaiseksi. Suuosan muodosta riippuen kanki paineistaa eri osia hevosen päästä: aina kuitenkin vähintään niskasta.
 |
| Bridong-kanki. |
Bridong on laskeva kuolain, kanki nostava. Kun ratsastetaan bridongin kanssa, on kanki ainakin minun käytössäni hienosäätöä varten: kuten aiemmin kirjoitinkin, kangella saa avuista pienempiä ja minun mielestäni säntillisempiä. Perusratsastus hoidetaan kuitenkin bridongilla.
 |
| Barokkikanki, huomaa ohjan pehmeä "roikku". © Sonja Autere |
Ilman bridongia ratsastetaan lähinnä lännenratsastuksen ja historiallisten lajien parissa. Lännenratsastuksessahan optimitilanteessa tiukkaa tuntumaa ei ole, ja historiallisten lajien parissa taasen pyrkimys on ohjeistaa hevosta istunnan kautta: kun ohjat ovat yhdessä kädessä ja mahdollinen ase toisessa, ei ratsastus voi mitenkään perustua ohjien käyttöön, jolloin ainakin itselläni tuntuma on mieluiten todella olematon. Barokkikanki näyttää ehkä hurjalta vehkeeltä, mutta sitä ei käytetä (tai taas, ainakaan minä en käytä) kuten modernia kankea. Oikein mitoitetulla barokkikangella ohjat voivat jopa hieman roikkua — tämä on juurikin tuo kutsumani "barokkiohja" — niin että hevonen pääsee rehellisesti kantamaan itsensä eteen-ylös, ja pienetkin sormien liikkeet riittävät asetuksiin ja pidätteisiin. Sanomattakin selvää, että jos bridong-kangella ratsastaminen vaatii ratsastajalta osaamista, niin barokkikanki sitäkin enemmän. Minä olen pitänyt itse ohjanuorana sitä, että minun on pystyttävä ratsastamaan kyseisellä hevosella ilman tuntumaa kaikki askellajit ja vähintään myös peruutukset, pohkeenväistöt ja avotaivutukset. Suoraan sanottuna minun on pystyttävä ratsastamaan löysällä ohjalla, mieluiten vaikka kokonaan ilman ohjia! Tietenkin myös hevosella on oltava riittävä lihaskunto.
Tietonappula: alkujaan kankikuolain oli välttämättömyys kun vähäisellä opilla olleet miehet lähetettiin sotimaan. Hektisessä sotatilanteessa tärkeintä oli että hevonen pysyi hallinnassa: hevosen tyytyväisyyttä tärkeämpää oli ymmärrettävästi että kumpikin ratsukosta selviäisi hengissä. Vasta 1700-luvulle siirtyessä Euroopassa ryhdyttiin kouluttamaan nuoria hevosia ensin nivelkuolaimella ennen kankiin siirtymistä. Samaan aikaan kehittyi myös kaksiosainen kanki: hevosen suu säästyi paljolta, kun keskinkertaisesti ja nopeasti koulutetuille miehille annettiin käteen nivelkuolaimen ohjat kankiohjien lisäksi. Kanki jäi tositilanteita varten, bridongia käytettiin yksikseen niin pitkälle kuin mahdollista. Ennen varsinaista kaksoiskuolainta "pehmeämpi" ohja kiinnitettiin kankien nivelosaan, samalla periaatteella kuin nykyisissä pelhameissa on.
...No nyt ei ollut kyllä päätä eikä häntää koko postauksessa! :D Lähdin liikkeelle ihmisten kapeakatseisuudesta ja päädyin kertomaan kankikuolaimen historiasta. Elämä yllättää ja punainen lanka on hukassa.
 |
Myös olympialaisilla voi ratsastaa kaksin ohjin. Tämän (tiineen, ehkä sen huomaa ♥) tamman tapauksessa en ollut varma, jaksaako hän pitkästä aikaa bridong-kankea: hevosen kieli väsyy siinä missä muukin lihas, ja lisäkuolain suussa melkein vuoden tauon jälkeen olisi voinut olla liikaa. Pienen hetken ajan kankiohjalla sai nyperrettyä, ja sen jälkeen kankiohjan pystyi jättämään huomioitta ja ratsastaman pelkällä "nivelohjalla". Mikäli suussa olisi myös bridong, en ainakaan itse suosittelisi jättämään kankiohjaa missään vaiheessa huomioitta roikkumaan: erillisenä kuolaimena se voisi jäädä häiritsevästi heilumaan vapaana hevosen suuhun, kun taaskin pelham-systeemillä kangen voi välillä unohtaa omiin oloihinsa. Pelham (joka olisi tässäkin tapauksessa ollut paras vaihtoehto kangen pituuden puolesta, suuosaltaan olympia oli kuitenkin tälle tammalle pehmoisempi kuin tallista löytyvä pelham) on minusta hyvä valinta nuorelle, vasta kankeen totuttelevalle hevoselle tai ratsastajalle.
© Päivi Parkkinen |
Lähteet
+ Omat mielipiteeni ja kokemukseni, käsittele omalla vastuulla. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisemista. Toisia parjaavia, mustamaalaavia tai muulla tavoin huonolla maulla kirjoitetut viestit eivät ymmärrettävästi pääse roskista pidemmälle — kirjoitathan kuten itsellesikin tahtoisit kirjoitettavan. :-)